Mathias Sandberg - The Captain
Musine, Horninkatu 17
15€ / 14€ eläkeläinen / 10€ opisk.
Bubbles, Horninkatu 17 (ilman toimituskuluja)
Jazzkitaristi ja säveltäjä Mathias Sandberg, jota amerikkalaisessa musiikkilehdessä Jazziz Magazine on kutsuttu "yhdeksi Suomen parhaiten varjelluista salaisuuksista", kuuluu maamme aktiivisimpiin jazzmuusikoihin. Hän on opiskellut New Yorkin Manhattan School of Musicissa ja Bostonin Berklee College of Musicissa, ja työskennellyt mm. Georg Riedelin, Pierre Swärdin, Peter Asplundin, Nick Mancinin, Jukka Eskolan, Teppo Mäkysen ja Manuel Dunkelin kanssa. Sandberg tekee vuosittain satakunta jazzkonserttia ja on kiertänyt sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa.
Mathias Sandbergin debyytti-soololevy The Doctor (2020) on saanut ylistäviä arvosteluja molemmilla puolilla Atlanttia ja sitä on soitettu ahkerasti jazzradiokanavilla.
Sandbergin pitkään odotettu uusi triolevy The Captain julkaistiin maaliskuussa 2023, ja yhtye lähtee 50-konsertin levynjulkaisukiertueelle Helsingistä Rovaniemelle. Konserteissa kuullaan trion omalaatuista ”hard swingin', groovy & soulful jazz”- sekoitusta vahvoilla melodioilla, rytmisesti leikkisää improvisaatiota ja lähes telepaattista yhteissoittoa.
”This is an excellent album... swings from start to finish” (Jazz Journal, UK)
”Superb album... such a fresh take on the genre.” (Rochester City News, USA)
Mathias Sandberg, kitara
Zacharias Holmkvist, kontrabasso
Stefan Brokvist, rummut
Yhteistyössä Salon kaupungin kulttuuripalvelut ja Musiikin Edistämissäätiö.
Kuva: Jan Sandvik
Tarvitsemme suostumuksesi näyttääksemme tämän YouTube-soittimen.
YouTube saattaa kerätä henkilötietoja ja seurata katselukäyttäytymistäsi. Lataamme soittimen vain, jos hyväksyt evästeiden ja vastaavien tekniikoiden käyttöön heidän tietosuojakäytännössään kuvatulla tavalla.
Esteettömyys:
Musine sijaitsee toisessa kerroksessa, johon johtaa vain portaat.
Ikärajaton.
Järjestäjä pidättää oikeudet muutoksiin