Pääsisältö

Meis­tä

SaloJazz on kodikas ja korkeatasoinen konserttien sarja, joka koostuu syyskuun lopun SaloJazz Festivalista sekä ympärivuotisesta SaloJazz Live -konserttisarjasta. SaloJazz ry perustettiin vuonna 2012 festivaalin taustaorganisaatioksi ja alkujaan yksipäiväisestä Salo International Jazz Festivalista on kasvanut vuosittain järjestettävä, nykyisin kolmepäiväinen tapahtuma. Festivaali on pystytty järjestämään joka vuosi huolimatta vuosien 2020-21 tunnetuista pandemiahaasteista.

Jukkis Uotila Quartet feat. Billy Hart - ©Juhani Väihkönen

Kymmenen toimintavuoden aikana SaloJazz on tuonut Salon erilaisiin tapahtumapaikkoihin esiintymään kotimaisia ja ulkomaisia huippuesiintyjiä sekä nuoria, uraansa aloittavia muusikoita. Kodikkuus, viihtyisyys ja laadukkuus ovat aina olleet toiminnan peruslähtökohta. SaloJazzilla on laaja paikallinen, valtakunnallinen ja kansainvälinen yhteistyöverkosto. Toimintaa kehitetään yhdessä yhdistyksen laajan jäsenistön sekä kaupungin eri toimialojen ja useiden yritysten kanssa. Konsertteja on vuosien varrella pidetty lukuisissa paikoissa Salon ydinkeskustassa ja kylillä sekä kodeissa ja museoissa.

Dandy Gravy Funks - ©Juhani Väihkonen

SaloJazz kouluttaa Salon seudulla nuoria muusikoita ja järjestää matalan kynnyksen ilmaiskonsertteja ja teematapahtumia. On kyse soolokeikasta tai big bandin vierailusta, esiintyjistä ja yleisöstä pidetään hyvää huolta. SaloJazz on aikaansa seuraava, taloudellisesti järkevästi ylläpidetty, luotettava toimija.

Verneri Pohjola Quartet - ©Juhani Väihkönen

Keväästä 2022 alkaen SaloJazz on tehnyt tiivistä yhteistyötä Salon ydinkeskustassa sijaitsevan tapahtumaravintola Musinen kanssa, jonka toiminnan käynnistämisessä ja kehittämisessä SaloJazzilla on ollut merkittävä osuus. SaloJazz tarjoaa kaikenikäisille suunnattuja kodikkaita, tiivistunnelmaisia ja matalan kynnyksen tapahtumia, joissa viihdytään ja nautitaan laadukkaasta jazzmusiikista.

Pope Puolitaival Nordic4 - ©Veli-Matti Henttonen

Liity jä­se­nek­si

Tervetuloa jazzystävien joukkoon! SaloJazz ry:n jäsenille jaetaan ensikäden informaatiota tulevista tapahtumista ja koulutuksista. Jäsenillä on myös etuosto-oikeus tapahtumien pääsylippuihin.

Jäsenmaksut: 25 € ja 10 € (opiskelijat ja koululaiset)

Liity jäseneksi!
(avautuu uuteen välilehteen)

Yritysjäsen: 100 €

Maksu tilille FI73 5410 0220 2705 76
Viestikenttään : yrityksen nimi ja sähköposti
Yritysjäsenet saavat säännöllisesti tietoa SaloJazzinkonserttitarjonnasta sekä mahdollisuuksia esimerkiksiasiakastilaisuuksien järjestämiseen. Lisäksi yritys saa halutessaannimensä ja sivulinkin SaloJazzin kotisivujen Kannatusjäsen listaan.Yritysjäsen saa vuodessa kaksi vapaalippua haluamaansa konserttiin.

Ota yh­teyt­tä

Anna meille palautetta, kerro mikä askarruttaa tai kerro meille toiveesi, mitä artisteja haluaisit nähdä tulevaisuudessa SaloJazzin ohjelmassa! Voit ottaa meihin yhteyttä suoraan puhelimitse, sähköpostilla tai lähettää viestin yhteydenottolomakkeella.

info@salojazz.fi
+358 44 2405219

Y-tunnus: 25020403

Facebook: salojazz
Instagram: @salojazz

SaloJazz

SaloJazz ry:n toimintaan kuuluu syyskuun lopun SaloJazz Festival sekä ympärivuotinen SaloJazz Live -konserttisarja. SaloJazz ylläpitää ja kehittää jazzmusiikin konserttitarjontaa sekä koulutusta Salossa.

info@salojazz.fi
+358442305219
Y-tunnus: 25020403

Lue lisää

Tapahtumat


Tietosuojakäytäntö
Tekijänoikeudet 2024 SaloJazz