Pääsisältö

Jazz tutuk­si - Jukka Lin­ko­la ja Eeppi Ursin

Musine, Helsingintie 2, Salo

Vapaa pääsy

Säveltäjä Jukka Linkola kertoo omasta jazztuotannostaan, konserttivieraana laulaja Eeppi Ursin.

Salon Särkisalossa asuva Linkola avaa Jazz tutuksi -teemaillat. Säveltäjä-taiteilijaprofessori Jukka Linkola on yksi Suomen ansioituneimpia musiikintekijöitä. Jazzliitto myönsi Linkolalle Yrjö-palkinnon jo vuonna 1979, ja vuonna 1997 hänen EQ-yhtyeensä voitti vuoden Jazz-Emman. Linkola on voittanut monia kansainvälisiä sävellyskilpailuja, mm. Le Havren kaupungin sävellyskilpailu, Paris Opera Screen sekä Cannes Midem Awards. Hän on myös saanut kaksi elokuvamusiikin Jussi-palkintoa.

Eeppi Ursin on palkittu laulaja, laulunkirjoittaja, säveltäjä ja pianisti, jonka monipuolisuus ulottuu vaikuttavasta esiintymisestä aina musiikin kirjoittamiseen erilaisille kokoonpanoille. Hänet tunnetaan lavakarismasta ja rakastetuista esityksistä, joissa yhdistyy taituruus, lämmin tunnelma ja tyyli. Ursinin ura kattaa hämmästyttävän laajan kirjon popin, jazzin, a cappellan, laulelman ja lastenmusiikin alueilta.

Eeppi Ursin tekee parhaillaan uraa New Yorkissa ja hänen neljäs studioalbuminsa Speechless julkaistiin helmikuussa 2022.

Yhteistyössä: Suomen Kulttuurirahasto, Salon Kulttuuripalvelut

Facebook: salojazz
Instagram: @salojazz

SaloJazz

SaloJazz ry:n toimintaan kuuluu syyskuun lopun SaloJazz Festival sekä ympärivuotinen SaloJazz Live -konserttisarja. SaloJazz ylläpitää ja kehittää jazzmusiikin konserttitarjontaa sekä koulutusta Salossa.

info@salojazz.fi
+358442305219
Y-tunnus: 25020403

Lue lisää

Tapahtumat


Tietosuojakäytäntö
Tekijänoikeudet 2024 SaloJazz