Pääsisältö

Elekt­roa­kus­ti­sen musii­kin ilta tors­tai­na 27.10

SaloJazz ja Salo Chamber järjestävät yhdessä "oudon" musiikin illan, jossa Kaje-duo ja Mikko Hassinen vievät kuulijan tutustumismatkalle elektroakustiseen äänimaailmaan. Illan aluksi Mikko Hassinen kertoo soivan materiaalin ohella omasta tuotannostaan ja elektroniikan käytöstä osana omaa lyömäsoittajan uraansa.

Hassisen jälkeen musisoiva Kaje on barokkisoitin violonesta (Lassi Kari) sekä live-elektroniikasta ja syntetisaattorista (Juuso Kontiola) koostuva duo. Tämä tiettävästi maailman ensimmäinen kyseisiä soittimia yhdistävä duo ottaa selvää live-elektroniikan ja äänisynteesin mahdollisuuksista violonen äänimaailman laajentajana sekä sävelletyssä että improvisoidussa musiikissa. Karilla ja Kontiolalla on molemmilla yhteistä taustaa klassisen musiikin lisäksi jazzin ja improvisoidun musiikin alueilla. Illan päätteeksi Hassinen, Kari ja Kontiola esiintyvät myös yhdessä.

Facebook: salojazz
Instagram: @salojazz

SaloJazz

SaloJazz ry:n toimintaan kuuluu syyskuun lopun SaloJazz Festival sekä ympärivuotinen SaloJazz Live -konserttisarja. SaloJazz ylläpitää ja kehittää jazzmusiikin konserttitarjontaa sekä koulutusta Salossa.

info@salojazz.fi
+358442305219
Y-tunnus: 25020403

Lue lisää

Tapahtumat


Tietosuojakäytäntö
Tekijänoikeudet 2024 SaloJazz